Ikääntyneiden ITE-taiteilijoiden yhteisnäyttely
Kuopion Muotoiluakatemian opiskelijat selvittivät opinnäytetyöprojektina taiteen merkitystä
ikäihmisten hyvinvoinnille. Samalla testattiin Kuopiossa kehitettyä Kellokas-toimintamallia.
Työskentelyyn osallistui neljä ikääntynyttä ITE-taiteilijaa. Projektiin sisältyi henkilökohtaisia
tapaamisia opiskelijoiden kanssa ja yksi yhteinen kokoontuminen muiden taiteen tekijöiden kanssa.
Projektiin osallistuneet pitivät projektia antoisana. Erityisen tyytyväisiä he olivat vertaistapaamisesta,
jossa he saivat jakaa ajatuksia muiden taiteen tekijöiden kanssa. Vertaistuesta tehdäänkin pysyvää
toimintaa, ja ensimmäinen ryhmä on käynnistynyt syyskuussa 2011. Ryhmän on tarkoitus kokoontua kuukausittain.
Opinnäytetyöprojektin sivutuotteena syntyi ikääntyneiden ITE-taiteilijoiden yhteisnäyttely
Kuopion valtuusto-virastotalolle toukokuussa 2011.
Valkeisen sairaalan viikkorutiineihin tuli uudenlaista vaihtelua
Syyskuussa Valkeisen sairaalan viikkorutiineihin tuli uudenlaista vaihtelua,
kun taiteilija Pirkko Huttunen-Nieminen lähti toteuttamaan potilaiden kanssa
taideprojektia.
Liikettä kuvaan – yhteisötaideprojekti tuo iloa ikäihmisten arkeen
Liikettä kuvaan –yhteisötaideprojekti käynnistettiin syyskuussa 2009.
Projektin tavoitteena on aktivoida kotona asuvia ikäihmisiä, parantaa heidän
hyvinvointiaan, sekä antaa vertaisohjaajille valmiuksia luovien menetelmien
käyttöön vapaaehtoistyössä. Projektia toteuttavat käytännössä valokuvauksen,
tanssin ja musiikin ammattilaiset yhteisötaidetuokioiden muodossa.
Kulttuurikanava aloitti projektin dokumentoinnin osallistumalla tanssin ja
musiikin työpajaan heti projektin käynnistyttyä. Tanssin ja musiikin
työpajojen taltiointia jatketaan, ja myös valokuvatyöpajojen dokumentointi
käynnistyy vielä vuoden 2009 aikana. Tanssin ja valokuvauksen työpajoja
toteutetaan kevääseen 2010 saakka.
Voiko hoito-, hoiva- ja ohjaustyö olla luovaa?
KATSO VIDEO
Kesto 4:42
Voivatko kulttuuri ja taide olla osa hoiva- ja ohjaustyötä?
Vaikuttaako kulttuurin harrastaminen ihmisen hyvinvointiin? Näitä kysymyksiä pohdittiin Kuopiossa helmikuussa järjestetyssä seminaarissa, joka kokosi yli 200 päättäjää sekä hoiva- ja kulttuuriammattilaista koko Pohjois-Savon laajuisesti. Asiaa oli savolaisille alustamassa valtakunnallisesti tunnustettu ylilääkäri ja aivotutkija Markku T. Hyyppä, joka on käyttänyt useita vuosia selvittääkseen, millaisia vaikutuksia kulttuurilla voi olla ihmisen hyvinvointiin.
------------------------------------------------------------------------------------------------
KATSO VIDEO
Kesto 7:30
Onko raha este kulttuurin ja hoivatyön yhteistyölle?
Miten motivoida hoiva- ja kulttuurialan ammattilaisia tekemään tiiviimpää yhteistyötä hyvinvoinnin edistämiseksi? Aina esteenä ei ole raha ja resurssit, vaan preventiopsykologi Aija Koivun mielestä myös työntekijä ja työympäristö voivat olla muutoksen jarruina. Koivu sparrasi kulttuuri- ja hoitotyön ammattilaisia Kuopiossa järjestetyssä moniammatillisessa seminaarissa.
------------------------------------------------------------------------------------------------
KATSO VIDEO
Kesto 3:59
Miten yhteiskunnan tulisi tukea yksilön oikeutta kulttuuriin?
Miten kulttuuri olisi saavutettavaa myös heille, jotka eivät kuntonsa, välimatkojen tai taloudellisen tilanteensa puolesta pääse kulttuurin äärelle? Miksi kulttuurin saavutettavuus ylipäätään on niin tärkeää? Näin omaa kantaansa perustelee helmikuussa Kuopiossa vieraillut aivotutkija, ylilääkäri Markku T. Hyyppä.
------------------------------------------------------------------------------------------------
KATSO VIDEO
Kesto 1:51
Kulttuuria palvelukeskuksiin!
Leväsen palvelukeskuksen johtaja Kaija Kokkosella on käytännön kokemusta useista taidekokeiluista, jotka ovat yhdistäneet palvelukeskuksen ikäihmiset ja paikalliset taiteilijat. Kokkosella on selkeä näkemys, kuinka Kuopion kaupunki voisi jatkossa olla vaikuttamassa siihen, että kulttuuri olisi saavutettavaa kaikille kuopiolaisille ja taidetoiminta osa palvelukeskusten arkea.